Leader-rahoitus yritystoimintamme käynnistämisen tukena
Leader Vesuri -rahoitus on EU:n, valtion ja kuntien tukemaa maaseudun kehittämisrahoitusta, jota paikallinen Vesuri-ryhmä välittää alueensa yrityksille ja yhteisöille. Sillä tuetaan esimerkiksi yritystoiminnan käynnistämistä, investointeja ja paikallisia kehittämishankkeita. Valtioneuvosto
Mekin olemme saaneet Vesuri- rahoituksen!
Kohti uusia juhlahetkiä 🤍
Vaarinmäki Moments syntyi halusta luoda paikka, jossa ihmiset voivat kokoontua yhteen, nauttia hyvästä ruoasta ja juhlistaa elämän tärkeitä hetkiä.
Olemme saaneet EU:n maaseuturahoitusta Leader Vesuri-ryhmältä Vaarinmäen juhlatilan entisöinti- ja uudistamistöihin. Rahoitus kattaa 35 % hankkeen rakentamiskuluista. Rakentamistöihin kuului nykyaikaisten saniteettitilojen tekeminen koulun sisälle sekä niiden asianmukainen viemäröinti. Koulun sisälle rakennettiin myös nykyaikainen keittiö, jolle tehtiin vaaditut ilmanvaihtojärjestelmät sekä huuvat. Töiden tavoitteena on tehdä juhlatilasta moderni ja toimivampi juhlia ja muita tilaisuuksia varten.
Lisäksi olemme saaneet Leader Vesuri-ryhmältä erillistä rahoitusta Vaarinmäki Momentsin markkinoinnin ja digitaalisen näkyvyyden kehittämiseen. Rahoituksen avulla olemme panostaneet yrityksemme tunnettuuden kasvattamiseen, markkinointimateriaalien tuottamiseen sekä kokonaan uusien verkkosivujen rakentamiseen. Uudet verkkosivut tekevät palveluihimme tutustumisesta entistä helpompaa ja auttavat asiakkaitamme löytämään kaiken tarvittavan onnistuneiden juhlien järjestämiseen.
Täällä rakennetaan pohjaa monille tuleville muistoille. Kiitos, että olet mukana matkassamme!